Projekti

HomeAbout Us

Projekti

Innovatiivinen nykyaikainen kalastajakylä

Kalastajakylä UTOPIA on noin 300 ihmisen puutalorakenteinen asuntoalue Hangonkylän satama-alueen läheisyydessä. Tiilitehtaantien varrella.

UTOPIAn tavoiteena on kaunis rakentaminen. Suunnittelemme korkeatasoista,
viehättävää, mutta edullista ja ympäristöystävällistä asuinaluetta merenrantaan.
Kalastajakylän suunnittelua ohjaa kauneus, ekologisuus, yhteisöllisyys, vastuullisuus ja se niin sanottu kuuluisa talonpoikaisjärki.

Aurinkopaneelit, tuulivoima ja maalampö ovat vahvasti mukana suunnittelussa. Jokaisessa asunnossa on ilmalämpöpumppu ja oma tulipesä (takka/liesi).

Alue pyrkii tuottamaan oman energiansa ympäristöä säästäen ja uusimpia teknologioita hyödyntäen.

Kylän talot ovat teollisesti valmistettuja pieniä, puurakenteisia valmistaloja. Talot ovat townhouse tyylisesti kiinni toisissaan, ne ovat keskenään samannäköisiä, mutta eri värisiä ja ne on limitetty/porrastettu eri tasoihin.

Talojen päädyt osoittavat merelle päin. Asunnot ovat 40 – 100 m2:n suuruisia.

UTOPIA on myös ekologisesti vahva ja moderni. Siellä käytetään kaikkia modernin
rakentamisen viimeisimpiä keksintöjä huomioiden kuitenkin järkevyys, taloudellisuus ja ekologisuus.

UTOPIA -kalastajakylä on tarkoitettu kaikille edullista omakotitalo/rivitalo tyyppistä asuntoa haluaville. Tyypillistä asukasta ei ole, koska alue on tarkoitettu kaikille.

Ensiasunnon ostajat tai vanhempi pariskunta tai vaikkapa yksinasuja. Tavoite neliöhinta on noin 3000 euroa / m2

Kalastajakylässä on autopaikat, mutta ei erillisiä tallipaikkoja.

UTOPIA -kylällä on yhteiskäyttöisiä sähkö-JOPO-polkupyöriä.

Kylässä on yhteisötila vapaaseen oleskeluun (olohuone) ja siellä suositaan yhteisöllisyyttä korostavia asioita, mutta kylä huomioi kuitenkin jo suunnittelussa asukkaiden halun asua ja elää ns. omassa rauhassaan.

Jokaisella asunnolla on pieni parveke tai terassi ja useimmista asunnoista on merinäköala kohti Hangonkylän satamaa.

Jokaiselle asunnolle varataan myös pieni viljelypalsta. Taloyhtiössa on myös pesutilat ja yhteinen saunarakennus sekä ns. yleiset tilat.

Asuntoihin varataan mahdollisuus omaan asuntokohtaiseen saunaan lisäkorvauksella. Kylällä on oma rantasauna laitureineen lähistöllä.

Kylän ja keskustan väliä sukkuloi robottibussi, joka kulkee isoa ympyrää; Itä-Satama, Esplanadi, Hangonkyläntie, Tiilitehtaantie, keskusta. Kuka tahansa voi nousta bussiin maksutta pysäkeiltä.

Jokaiselle kylän asukkaalle kuuluu venepaikka Hangonkylän satamasta.

Kylä ja sen talot on suunniteltu valmiiksi ennen kuin jokin taloryhmistä annetaan rakentajien rakennettavaksi. Näin päästään yhtenäiseen kokonaisilmeeseen. Erityistä huomiota kiinnitetään myös ympäristörakentamiseen ja istutuksiin.

UTOPIA on vanhan ajan kaunis kalastajakylä nykyajan teknologiaratkaisuilla
varustettuna.

demo-attachment-25-two-young-architects-in-office-PCDA566-min

Lesser replenish bearing they’re him cattle kind dominion. You
which fill place. Land she’d subdue divided gathering blessed
seasons it. Without, wherein days.

Jimmie Benedict

MARKETING

demo-attachment-27-interior-PTCVAAC-min

FEATURE PROJECT

Interior & Outdoor Design

A wonderful serenity has taken possession of my entire soul, like these sweet mornings of
spring which I enjoy with my whole heart.A wonderful serenity has taken possession of my
entire soul, like these sweet mornings of spring which I enjoy with my whole heart.

Let’s make wonders

A wonderful serenity has taken possession of my entire soul, like these sweet mornings of
spring which I enjoy with my whole heart.